
Liiga-kausi 2024–25 huipentuu tiistaina 18. maaliskuuta alkaviin pudotuspeleihin. Wildz vedonlyönti seuraa tapahtumia alusta loppuun, ja luvassa on lukuisia tarjouksia, vetovihjeitä ja analyysejä pudotuspelien etenemisestä.
Kaikkien ottelusarjojen ennakot julkaistaan tällä sivulla, joten tallenna se kirjanmerkkeihin tulevaa käyttöä varten. Yksittäiset matsivihjeet julkaistaan omina erillisinä artikkeleinaan. Kanada-malja odottaa noutajaansa, tästä se lähtee!
Tämän vuoden pudotuspeleissä nähdään aivan uudenlainen peliformaatti. Uudessa järjestelmässä mukaan pääsee 12 runkosarjassa parhaiten sijoittunutta joukkuetta. Näistä on nyt karsittu neljä joukkuetta pois, ja pelit ovat edenneet puolivälierävaiheeseen.
Puolivälierissä parit muodostetaan siten, että runkosarjan voittaja kohtaa huonoiten sijoittuneen joukkueen, toiseksi sijoittunut seuraavaksi huonoimman joukkueen ja niin edelleen. Pelimuoto muuttuu ensimmäiseltä kierrokselta paras seitsemästä -ottelusarjoiksi.
Puolivälieriin saatiin neljä herkullista taisteluparia, jotka eivät jätä yhtäkään Liiga-seuraajaa kylmäksi. Puolivälierät starttaavat keskiviikkona 26. maaliskuuta klo 18.30. Kotiedun saavat joukkueet ovat huilanneet tässä kohtaa puolitoista viikkoa. Yksi sarjojen kiinnostavista seurattavista onkin kotijoukkueiden pitkän pelaamattomuuden vaikutus keskiviikon avauspeleissä.
Lukko nappasi lopulta piikkipaikan päättämällä runkosarjan kuuteen peräkkäiseen voittoon. Raumalla saatiin petrattua suoritustasoa runkosarjan edetessä, mikä lupailee hyvää pudotuspeliurakan alkaessa. Puolentoista viikon tauon jälkeen on vaikea puhua varsinaisesti vireestä, mutta nimenomaan pidemmän aikavälin otanta povaa Lukolle menestystä.
Runkosarjatilastot* | Lukko | Sport |
---|---|---|
Tehdyt maalit | 202 (2.) | 172 (9.) |
Päästetyt maalit | 147 (2.) | 177 (10.) |
Maaliodottama tehdyissä | 186,19 (2.) | 165,79 (5.) |
Maaliodottama päästetyissä | 137,84 (1.) | 171,44 (14.) |
Ero maaliodottamassa | 48,35 (2.) | -5,65 (9.) |
*Lähde: liiga.fi
Lukko oli kaikissa keskeisissä tilastokategorioissa aivan runkosarjan kärkeä. Vahvan joukkuesuorittamisen taustalla ovat laadukkaat pelimiehet, ja niitähän Lukolla riittää. Peräti kymmenen pelaajaa ylsi runkosarjassa vähintään puolen pinnan keskiarvoon, jos mukaan lasketaan pitkään loukkaantumisesta toipunut puolustaja Eric Gelinas. Kovasta kudistaan tunnettu pakki saattaa palata askiin jo tässä sarjassa samoin kuin joukkueen kärkihyökkääjiin lukeutuva Sebastian Repo.
KooKoon neljässä pelissä tiputtanut Sport pelaa ensimmäistä kertaa puolivälieriä, mistä on erityisesti kiittäminen 18-vuotiasta Masi Härköstä. Ykkösmaalivahdiksi noussut Härkönen torjui KooKoo-sarjassa kuusi maalia yli maaliodottaman eli pidemmän päälle yli-inhimillisellä tasolla. Ratkaisupelissä ei nähty joukkueen tärkeintä hyökkääjää Simon Hjalmarssonia kokoonpanossa, eikä ruotsalaisen pelikunnosta liene tietoa luvassa ennen keskiviikon kokoonpanoja.
Sport tarvitsee Hjalmarssonia, sillä vaasalaisten kokoonpano on kovin kapea Lukkoon verrattuna. Ylivoimapelotetta toki riittää Atro Leppäsen johdolla, mutta tasaviisikoin Sportille on helppo ennustaa jatkuvia vaikeuksia Lukon energistä liikettä vastaan. Runkosarjassa voitot menivät 3–2 Sportille, mutta pudotuspeleissä edut ovat raumalaisilla.
Arvio: Sport ryöstää yhden, mutta Lukon materiaalietu on yksinkertaisesti liikaa. Lukko jatkoon voitoin 4–1.
Tätä ottelusarjaa on taas kerran odoteltu kieli pitkänä koko kauden. Pudotuspelisarja tamperelaisseurojen välillä on konsepti, joka kerta kaikkiaan ei vanhene – vähän kuin ensimmäisen löylykauhallisen lämmin tulvahdus kolean kevättalvipäivän iltana.
Runkosarjatilastot* | Ilves | Tappara |
---|---|---|
Tehdyt maalit | 176 (6.) | 178 (5.) |
Päästetyt maalit | 145 (1.) | 168 (6.) |
Maaliodottama tehdyissä | 161,80 (7.) | 165,29 (6.) |
Maaliodottama päästetyissä | 142,30 (2.) | 155,92 (4.) |
Ero maaliodottamassa | 19,50 (3.) | 9,37 (5.) |
*Lähde: liiga.fi
Varmemmin runkosarjassa suorittanut Ilves lähtee sarjaan suosikkina. Menneiden vuosien maalimätöistä tunnettu Ilves on nykyään pelkkä muisto ja kyseessä on eliittijoukkue ennen kaikkea puolustussuuntaan. Avainpelaajista hyökkääjä Eemeli Suomi oli sivussa runkosarjan lopussa, eikä hänen pelikunnostaan ole tietoa. Kotietu jää luonnollisesti saamatta, kun kaikki pelit pelataan Tampereella rakasta naapuria vastaan.
Tappara osoitti jälleen kerran sinnikkyyttä nousemalla ratkaisevassa viitospelissä kahden maalin takaa jatkoaikavoittoon Kiekko-Espoota vastaan. Voittomaalin niittasi kukas muukaan kuin kapteeni Otto Rauhala lähes olemattomasta tekopaikasta. Tasaviisikoin Tappara oli lopulta jopa selvästi hallitsevampi osapuoli, joten puolivälieräpaikkaa on pidettävä ansaittuna.
Edellisen kolmen kevään mestari pystyy vastaamaan naapurin syvyyteen pelaajamateriaalin tasaisuudessa. Toisaalta Tapparalla ei nyt ole aiempien vuosien tapaista tulivoimaa kärkiketjuissaan, ja puolustuksessa murheita aiheuttaa sarjan parhaisiin lukeutuvan Otto Leskisen epävarma pelikunto. Maalivahtipelissä puntit ovat ennakkoon melko lailla tasan.
Arvio: Edessä on upea sarja, joka ansaitsee täydet seitsemän peliä. Tappara jatkoon voitoin 4–3.
Runkosarjassa kolmanneksi yltänyt KalPa on noussut vedonlyöntimarkkinan näkökulmasta aivan suurimpien mestarisuosikkien joukkoon. Suurimpina syinä KalPa-myönteisiin näkemyksiin ovat joukkueen erinomaiset suoritukset kaikissa keskeisissä tilastoryhmissä.
Runkosarjatilastot* | KalPa | Ässät |
---|---|---|
Tehdyt maalit | 196 (3.) | 160 (13.) |
Päästetyt maalit | 149 (3.) | 159 (4.) |
Maaliodottama tehdyissä | 198,99 (1.) | 161,09 (9.) |
Maaliodottama päästetyissä | 144,38 (3.) | 167,70 (11.) |
Ero maaliodottamassa | 54,61 (1.) | -6,61 (10.) |
*Lähde: liiga.fi
KalPa oli runkosarjan paras joukkue maaliodottamalla mitattuna, minkä lisäksi joukkueen tärkeimmät yksilöt myös lunastivat pelillisen edun voitoiksi kovalla prosentilla. Runkosarjassa tasan 60 pisteeseen yltänyt Patrick Curry on Liigan paras keskushyökkääjä, ja muutenkin KalPan hyökkäyksen top 6 kestää vertailun mihin tahansa kilpailijaan. Maalivahtipelikin on kunnossa, joskaan KalPa ei pysty keräämään varsinaista etua tällä osa-alueella.
Ässien joukkueprofiili on täysin toista maata. Patapaitojen maalivahti Niklas Rubin on pelipaikkansa paras Liigassa ja joukkueelleen kaikki kaikessa. Tämä nähtiin jo runkosarjassa, kuten tilastotaulukostamme voi päätellä. Ensimmäisen kierroksen sarja HPK:ta vastaan korosti Rubinin merkitystä. Olihan Ässät joukkueista parempi, mutta suoraan kolmessa pelissä eteneminen oli pitkälti Rubinin erinomaisen torjuntatyöskentelyn ansiota.
Viisikkopelissä Ässät ei pysty mitenkään dominoimaan KalPaa, joten porilaisten mahdollisuudet lepäävät maalivahti- ja erikoistilannepelaamisessa, Lenni Hämeenahon laukauksessa sekä psykologisissa tekijöissä. KalPalta odotetaan ihan aidosti jopa mestaruutta, Ässille taas kaikki tästä eteenpäin on vain plussaa. Ässille asetelma sopii varmasti enemmän kuin hyvin, ja odotuksissa on monenlaista hämmentämistä ja yrityksiä vastustajan pelihuumorin rikkomiseen.
Arvio: Maalivahtishow jatkuu Ässien tolppien välissä. Tiukan väännön jälkeen KalPa välieriin voitoin 4–3.
HIFK oli yksi runkosarjan mysteerijoukkueista. Meininki ei ole ollut missään vaiheessa erityisen vakuuttavaa, ja stadilaisia on haukuttu muun muassa yhden ketjun joukkueeksi. Maalipörssin 30 kihauksella voittanut Iiro Pakarinen ja syöttöpörssin 52 postipaketilla kuitannut Jori Lehterä ovat yhdessä ykköspakki Luke Martinin kanssa tämän ottelusarjan kolme parasta yksilöä.
Runkosarjatilastot* | HIFK | SaiPa |
---|---|---|
Tehdyt maalit | 173 (7.) | 178 (4.) |
Päästetyt maalit | 165 (5.) | 170 (8.) |
Maaliodottama tehdyissä | 149,67 (12.) | 161,21 (8.) |
Maaliodottama päästetyissä | 166,92 (10.) | 160,84 (6.) |
Ero maaliodottamassa | -17,25 (11.) | 0,37 (7.) |
Lähde: liiga.fi
Kärjeltä pitäisi tulla kiitettävästi tehoja, mutta entä jos SaiPa saa pimennettyä ykkösnyrkin? Tällöin luvassa on ongelmia, sillä IFK:n alaketjut ovat lähinnä kärkiketjuille lepoaikaa tarjoavia rymyryhmiä. Tämän kauden IFK ei ole mikään tasaisesti neljällä ketjulla rullaava kone, jollaiset menevät yleensä pitkälle keväisin.
SaiPa joutui kaivamaan puolivälieräpaikkansa pisimmän kaavan kautta vitospelin jatkoajalta, jonka sankareiksi nousivat Petmanin veljekset Mikon syöttäessä ja Villen viimeistellessä voittomaalin. SaiPa jätti kaiken kaikkiaan positiivisen kuvan tuossa sarjassa vieden nimiinsä noin 58 prosenttia kaikkien pelitilanteiden maaliodottamasta.
Myös SaiPan kärki on laadukas, ja vastustajasta poiketen SaiPa pystyy luomaan paikkoja myös alaketjuillaan. Maalivahtipelissä etu menee hienoisesti HIFK:lle, jolla on kaksi kokenutta ja hyvää vaihtoehtoa Niko Hovisessa ja Roope Taposessa. Tosin Kari Piiroinen pelasi kokonaisuutena vahvan sarjan Tepsiä vastaan, joten SaiPallakaan ei pitäisi olla erityisiä murheita tällä saralla.
Arvio: Luvassa on tiukempaa vääntöä, mitä kertoimista voisi äkkiseltään päätellä. SaiPa venyttää ratkaisun seiskapeliin ja menee jatkoon voitoin 4–3.
Vaikka olisit jo napannut vedonlyönnin tervetuliaistarjouksen, Wildz vedonlyönti kannattaa silti ottaa tukikohdaksi Liigan pudotuspeleihin. Tarjolla on nimittäin päivittäin vaihtuva Päivän veto, useita korotettuja kertoimia ja muita tarjouksia.
Wildzin vedonlyönnissä myös perinteiset vedonlyöntikohteet kuten 1X2-veto ja maalimäärävedot tarjoavat hyvin kilpailukykyisiä kertoimia. Niiden lisäksi voit lyödä vetoa vaikkapa tietyn pelaajan maaleista ja syöttöpisteistä. Valinnanvaraa on runsaasti, ja voit halutessasi luoda täysin uniikin vedon yhdistelemällä vetokupongillesi eri kohteita Bet Builder -toiminnon avulla.
Kirjautuneille pelaajille näkyvät ilmaiset Wildz Predictor -pelimme sisältävät myös Kiekko 6 -pelin, jonka pääpalkintona komeilee 10 000 €. Kaikki nämä voittomahdollisuudet odottavat Wildz vedonlyönnissä. Nosta Liiga-vetosi seuraavalle tasolle!